Verokannat
Arvonlisäverolain muutos 1.7.2010 nostaa nykyisiä arvonlisäverokantoja yhdellä prosenttiyksiköllä. Samanaikaisesti ravintola- ja ateriapalvelujen arvonlisäverokanta muuttuu 13 prosentiksi. Muutos ei koske alkoholijuomien ja tupakkavalmisteiden myyntiä tai tarjoilua.
Muutoksen jälkeen verokannat ovat seuraavat:
Verohallitus on antanut ohjeen Dnro 348/40/2010 13.4.2010 arvonlisäverokantojen muutoksesta 1.7.2010.
Tavarakauppa
Tavarakaupassa verokanta määräytyy tavaran toimitusajankohdan mukaan. Jos yleisen verokannan alainen tavara on toimitettu heinäkuun puolella, myyntiin sovelletaan 23 prosentin verokantaa. Tavara on toimitettu, kun se luovutetaan ostajan haltuun. Kuljetuksen ollessa myyjän vastuulla kesäkuun lopussa lähetetty tavara saattaa olla perillä asiakkaalla heinäkuun puolella, jolloin yleisen verokannan mukaan sovellettava arvonlisäveroprosentti on 23. Jos kuljetus on ostajan vastuulla, tavara katsotaan luovutetuksi kuljetuksen alkaessa. Kesäkuun viimeisenä päivänä toimitettuun tavaraan sovelletaan tässä tapauksessa 22 prosentin verokantaa.
Osamaksukaupassa verokanta määräytyy tavaran luovutusajankohdan mukaan. Osamaksuerien maksuajankohdilla ei ole merkitystä. Jos tavara on luovutettu ennen 1.7.2010, kauppaan sovelletaan kesäkuussa voimassa olevaa verokantaa.
Ennakkomaksujen osalta verokanta määräytyy maksun suorittamispäivän mukaan. Jos asiakas on maksanut heinäkuussa toimitetun, yleisen verokannan alaisen tavaran ennen 1.7.2010, ennakkomaksun verokanta on 22 prosenttia.
Palvelut
Palveluun sovelletaan uutta verokantaa, jos palvelu on suoritettu 1.7.2010 tai sen jälkeen. Verokannan muuttumisajankohtana kesken olevat palvelut katsotaan suoritetuksi, kun palvelu on päättynyt. Verokanta määräytyy päättymisajankohdan mukaan. Esimerkiksi mainoskampanjan suunnitteluun, joka on alkanut kesäkuussa ja päättyy heinäkuussa, sovelletaan koko työn osalta 23 prosentin verokantaa.
Mikäli palvelu on kuitenkin maksettu ennen 1.7.2010, ennakkomaksun verokanta määräytyy maksuajankohdan mukaan. Jos asiakas on saanut ennakkolaskun edellä mainitun mainoskampanjan suunnittelusta ja maksanut sen kesäkuussa, ennakkomaksun verokanta on 22 prosenttia. Jos asiakas maksaa ennakkolaskun heinäkuun puolella, verokanta on 23 prosenttia.
Jatkuvaluonteisissa palveluissa, joissa vastike määräytyy ajan kulumisen perusteella, verokanta määräytyy tilitysjakson päättymisen mukaan. Esimerkiksi konevuokraan ajalta 1.6-31.7.2010 sovelletaan 23 prosentin verokantaa. Jos vuokra on kuitenkin maksettu ennen 1.7.2010, kysymyksessä on ennakkomaksu, jonka verokanta on 22 prosenttia.
Hyvitykset, alennukset ja luottotappiot
Hyvityksiin, alennuksiin ja luottotappioihin sovelletaan sitä verokantaa, joka oli voimassa, kun tavara toimitettiin tai palvelu suoritettiin. Jälkikäteen maksettavat vuosi- tai kausialennukset, jotka kohdistuvat sekä ennen 1.7.2010 että sen jälkeen toimitettuihin tavaroihin ja palveluihin, voidaan verohallituksen ohjeen mukaisesti jakaa ajan kulumisen mukaisessa suhteessa. Jos yritys esimerkiksi myöntää vuosialennusta vuoden 2010 aikana myymistään yleisen verokannan alaisista tavaroista, puolet vuosialennuksesta voidaan katsoa kohdistuvan ajanjaksoon 1.1-30.6 verokannan ollessa 22 prosenttia. Loppuosa vuosialennuksesta liittyy ajanjaksoon 1.7-31.12.2010 ja tähän jaksoon kohdistuvan vuosialennuksen verokanta on 23 prosenttia.
Alv-muutokset kirjanpidossa
Verokantojen muuttumisen jälkeen kirjanpidossa tulee esiintymään sekä uuden että vanhan verokannan alaisia tapahtumia. Ennen 1.7.2010 toimitetuista tavaroista ja palveluista tehdään hyvityslaskuja, niistä annetaan alennuksia ja vanhan verokannan alaisia saamisia kirjataan luottotappioiksi. Ennakkolaskutuksessa lopullinen verokanta määräytyy maksun suorituspäivän mukaan.
Vähennyskelpoisten ostojen osalta ostaja saa vähentää myyjän maksaman arvonlisäveron. Ostolaskuissa voi esiintyä sekä vanhaa että uutta verokantaa vielä pitkään verokantojen muuttumisen jälkeen. Esimerkiksi sähkön tasauslasku ajalta 1.1-31.12.2010 sisältää kaksi eri verokantaa. Ajanjaksolta 1.1.-30.6 laskuun sisältyy 22 prosenttia arvonlisäveroa ja 1.7.2010 jälkeiseltä ajalta vero on 23 prosenttia.
Kirjanpitolautakunnan yleisohjeessa arvonlisäveron kirjaamisesta 8.5.2008 todetaan, että liiketapahtumat, jotka vaikuttavat tilitettävän veron määrään, tulee kyetä poimimaan pää- tai osakirjanpidosta laskettaessa kuukausittain arvonlisäveron määrää. Jos kirjanpitojärjestelmä on sellainen, että siinä voidaan alv-koodien avulla erotella verokannoittain suoritettavaa tai vähennettävää arvonlisäveroa sisältävät veron määrään vaikuttavat liiketapahtumat, tilikarttaan ei tarvitse avata omia tilejä eri verokantojen alaisille liiketapahtumille. Jos järjestelmä ei tätä mahdollista, tilikarttaan tulee avata tilitettävän arvonlisäveron määrään vaikuttavia tuloja ja menoja sekä tarvittaessa niiden oikaisueriä varten omat tilinsä, joiden avulla nämä erät pidetään erillään muuten samanlajisista, mutta veron määrään vaikuttamattomista tuloista, menoista ja niiden oikaisueristä.
Verokantamuutosten johdosta taloushallinnon ohjelmistoissa on tehtävä muutoksia. Uudet verokannat on päivitettävä ohjaustietoihin. Kirjanpidossa joudutaan jonkin aikaa käsittelemään rinnakkain sekä vanhojen että uusien verokantojen mukaisia liiketapahtumia. Jotta arvonlisäveron raportointia varten tarvittavat tiedot voidaan johtaa mahdollisimman suoraan kirjanpitoon kirjautuista liiketapahtumista, ohjelmaan saattaa olla tarpeellista lisätä kirjanpidon tilejä tai alv-koodeja.